Leffatorstai - Pirates of the Caribbean Mustan helmen kirous


Pirates of the Caribbean Mustan Helmen kirous on ensimmäinen osa merirosvojen seikkailuista. Se on ilmestynyt vuonna 2003 ja sen on ohjannut Gore Verbinski.


Elokuva on seikkailuleffa, jossa on tietenkin mukana romantiikkaa.


Elokuva alkaa kun Elizabeth Swann on vielä nuori tyttö ja on purjehtimassa Karibialle. Heidän laivansa  poimii merestä nuoren pojan Will Turnerin. Elizabethin tehtävä on huolehtia pojasta, muiden ohjatessa laivan kotiin. Pojan kaulassa on merirosvojen tunnusmadaljonki, Elizabeth ottaa sen itselleen talteen, ettei muut saa tietää Willin olevan merirosvo.

Elizabeth (jo aikuinen) tippuu kalliolta veteen liian tiukan korsetin takia, jolloin koru kutsuu paikalla Mustan Helmen miehistöineen. Merirosvot valtaavat Port Royalin löytääksen medaljongin ja sen haltian, sillä ne ovat heille ehdottoman tärkeät. Merirosvot tarvitsevat medaljongin, koska se on yksi Cortézin 882 kirotusta kultaisesta medaljongista, jonka he ovat ryöstäneet. Miehistö tarvitsee puuttuvan korun ja Turnerin verta, saadakseen yltään kirouksen. He ovat kuolemattomia, mutta eivät tunne mitään iloa, surua, kipua, rakkautta tai nälkää. Kerättyään kaikki korut taikaisin arkkuun ja vuodatettuaan jokaisen verta, joka on osallistunut ryöstöön he pääsevät kirouksesta eroon.

Merirosvot vievät Elizabethin ja medaljongin laivaansa, mutta he eivät tiedä ettei koru oikeasti ole Elizabethin. Neito toivoo miehistön jättävän Port Royalin rauhaan, jos saavat medaljongin. Hän unohti kuitenkin pyytää päästä takaisin maihin ja lähtee merirosvojen mukaan merelle.

Will Turner lähtee perään kuuluisan merirosvon Jack Sparrowin kanssa, kun muut eivät suostu lähtemään hänen mukaansa.


Mustasta Helmestä on  tehty kolme erilaista versiota, pienoismalli, täysikokoinen halliin Long Beachille ja merelle. Muutamasta kohtauksesta erotti mitkä oli selvästi kuvattu pienoismallin kanssa, niissä ei näkynyt ollenkaan ihmisiä, kohtauksia vain joissa purjehdittiin. Yö- ja sumuiset kohtaukset on kuvattu hallissa, niitä olisi ollut vaikea toteuttaa merellä.

Elokuvaa on kuvattu 20:llä erisaarella 100:n avustajan voimin.
.



Linnoitus on myös lavastettu. Seiniä oli hienosti yritetty naamioida muunmuassa vihreällä "sammaleella"(näkyy taustalla,yllä), oikeasti ne olivat betonia ja vaneria. Silti kivet näyttivät mielestäni liian tasaisilta liian tehdyiltä.

Alussa tapahtuvat räjäytykset Port Royalissa, on tehty pienoismallien kanssa.


Miehistö muuttuu kuun valossa luurangoiksi. Ne on kuvattu ensin ihan oikeilla näyttelijöillä, jotka on sitten muokattu tietokoneella luurangoiksi jälkikäteen.


Luola on myös lavastettu. Sitä on ollut rakentamassa 100 miestä viiden kuukauden ajan. Sumulla on saatu häivytettyä lavastemaisuutta, mutta silti huomasi että tippukivet oli tehty mm. uretaanista. Kaikki aarteet luolassa on tehtyjä. Elokuvaa varten on tehty mm. 200 000 kolikkoa ja 900 rooliasua.




Hienosti onnistuneita lavastuksia oli laivat, rahat, luola sekä keulakuvat.

Elokuva oli ihan hyvä, olen sen kerran aiemminkin nähnyt, mutta juuri mitään en siitä muistanutkaan. Elokuva oli vain liian pitkä, vähän olisi voinut tiivistää, jättämällä jonkun taistelu kohtauksen kokonaan pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti